Hoito-ohjeet

>Hafa kylpyhuonekalusteet
Puhdista miedolla puhdistusaineella ja kostealla liinalla. Muuta ei tarvitse. Muista, että kalusteita ei kannata sijoittaa kylpyammeeseen tai suihkuun kiinni, jotta kosteus pääsee haihtumaan.

 

>Hafan hanat
Poista saippua ja kalkkijäämät päivittäin kostealla liinalla, tällöin hana pysyy aina kuin uutena. Älä käytä syövyttäviä, happoa sisältäviä tai hankaavia puhdistusaineita, sillä ne voivat vahingoittaa kromausta, maalipintaa, kultausta ja muita pinnoitteita.

>Hafa Steamer™
Hieman yksinkertaistaen voisi sanoa, että Steamer on neliömetrin kokoinen kylpylä. Hoidat Steameriasi samalla tavalla kuin suihkua ja poreammetta. Lue enemmän otsikoiden alta.

>Kalkinpoisto
Kalkinpoisto tulee suorittaa säännöllisesti, laitteen käyttöasteesta ja veden kalkkipitoisuudesta riippuen. Suosittelemme kalkinpoistoa noin joka 50. käyttökerran jälkeen, tai vähintään kerran vuodessa. Laite puhdistetaan kaatamalla mietoa nestemäistä kalkinpoistoainetta konsolin oikealla puolella olevaan säiliöön (Square mallissa), tai keskelle (Round mallissa). Tämän jälkeen laite käynnistetään, ja annetaan käydä täydellä teholla 45 minuutin ajan. Muista aina asentaa kerrostumia ehkäisevä suodatin putkistoon, mikäli vesi on kalkkipitoista alueellanne.

 

>Hafan suihkusetit
Hafan suihkuseteissä on kalkinpoistojärjestelmä, joka ehkäisee vesireikien tukkeutumista. Hieraise kädellä vesireikiä jokaisen suihkun jälkeen niin pidät kalkin poissa.

>Hafan valumarmorialtaat
Allas kannattaa käsitellä Hafan kiillotusaineella 4-6 kertaa vuodessa. Silloin allas pysyy kiiltävänä ja vettä hylkivänä. Päivittäiseen puhdistukseen käytetään mietoa, nestemäistä puhdistusainetta. Älä koskaan käytä hankaavia puhdistusaineita.

>Hafa Posliini
Käytä pehmeää harjaa ja puhdistusainetta, jonka pH-arvo on alle 8. Mahdolliset värjäytymät voit puhdistaa etikka ja viinihapolla.

>Hafa Puhdistava kiillotusaine
Puhdistava kiillotusaine, 110 ml valumarmorialtaille.
Tuotenro 126 84 10. 28,90 €

 

>Hafan hierovat kylpyammeet
Amme toimii parhaiten, kun puhdistat sen joka kylvyn jälkeen. Käytä mietoa puhdistusainetta ja huuhtele puhtaalla vedellä. Kuivaa pinta pehmeällä liinalla. Tekstiilien pesu ja värjäys voivat värjätä ammeen pinnan. Jos akryyli vahingoittuu tai naarmuuntuu, niin sen hiontaan ja kiillotukseen on saatavana erityinen korjaussarja.

>Bakteerit pois kylpyvedestä
• Täytä amme vedellä ja käynnistä porejärjestelmä.
• Lisää desinfiointitabletti ja anna porejärjestelmän käydä muutaman minuutin ajan. Tyhjennä sitten amme ja huuhtele hyvin.
 

>Hafan suihkut
Puhdistamisen helpottamiseksi suihkuovissa ja seinissä on suuret, sileät pinnat. Värjäytymät poistuu sitruuna- tai viinihapolla; huuhtele hyvin käytön jälkeen. Kalkkikerrostumat otetaan pois 50 astetta lämpimällä talousetikalla: hiero pintaan, anna vaikuttaa ja huuhtele pois. Toista käsittely tarpeen mukaan. Kirkaslasiset suihkut saa pidettyä puhtaana saippuajäämistä, vesi- ja kalkkitahroista kiillottamalla suihkujen sisäpinnat Hafan Easy Clean Class-aineella, joka tekee tiiviin, läpinäkymättömän kalvon lasipinnalle niin, että se on helppo pitää puhtaana. Älä koskaan käytä hankaavia puhdistusaineita suihkuovien tai -seinien puhdistukseen.

>Hafa Easy Clean Glass
Luo näkymättömän kalvon lasin pintaan, estäen kalkin ja lian pureutumisen tiukkaan kiinni. Näin suihku on helpompi pitää puhtaana. Tuotenro 145 00 05. Hinta 49 €

 

>Näin pidät ammeen rakenteissa olevan putkiston puhtaana.
Hafan kylpyammeiden putkisto kannattaa puhdistaa 2–4 kertaa vuodessa. Tämä tapahtuu seuraavasti:
• Täytä amme normaaliin syvyyteen ja lisää 125 ml Hafan puhdistusainetta 100–150 vesilitraa kohden.
• Käynnistä vedenkierto. 10 minuutin kuluttua kaikki putket ja letkut ovat taas puhtaita.
• Huuhtele pinta hyvin ja kuivaa se puhtaaksi.

>Hafa korjaussarja
Korjaussarja, jota käytetään jos akryylilevy ammeessasi tai suihkualtaassa on vahingoittunut tai naarmuuntunut.
Tuotenro. 800 007 03. Hinta 69 €

>Hafan putkien puhdistusaine
Puhdistusaine Hafaporeammeen putkistojen puhdistamiseen.
Tuotenro. 144 20 10. Hinta 19 €

Hafan desinfiointitabletit
Desinfiontitabletit poreammeen desinfiointiin, pitää ammeesi raikkaana pitkään.
144 20 05. Hinta 49:90 €

>Hafa puuritilä
Puu on elävä materiaali, joka voi liikkua ja halkeilla, ellei sitä hoideta oikein. Puu vanhenee ja muuttuu ajan myötä. Puuritilän pisin mahdollinen käyttöikä varmistetaan nostamalla se pystyasentoon aina suihkun jälkeen. Tällöin ritilä kuivuu kunnolla, eikä vaurioidu. Jos puuritilä muuttuu vihertäväksi ja likaantuu, se kannattaa pestä levänestoaineella, hioa ja lakata uudelleen kosteisiin olosuhteisiin soveltuvalla lakalla. Seuraa ostamasi tuotteen käyttöohjeita.

Puupintojen tummumiseen on useita syitä:

  • Ympäristösaasteet.
     
  • Auringon UV-säteet heikentävät puun laatua ja puun väri muuttuu.
     
  • Aiemmassa käsittelyssä käytetty lakka.
     
  • Levien ym. kasvu tekee pinnasta liukkaan.
   
KylpyhuoneAkuutti
Asennusvideot
Asennusvideot
Jotta Hafa-tuotteiden asentaminen sujuisi todella helposti, olemme kuvanneet videoita kalusteiden, suihkujen, hanojen, höyrykaappien ja kylpyammeiden asennusvaiheista.
Ota yhteyttä
Vastaamme mielellämme kysymyksiin kylpyhuoneista.